Löytöretkiä osa 1.
Matka Kolille
Palaan vuoteen 2017. Päätettiin rakkaan kanssa ajella Kolille. Koli on Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla Lieksassa. Se oli ensimmäinen käyntini tuolla upeissa kansallismaisemissa. Päivä vierähti nopeasti ja kävimme ihastelemassa vielä auringonlaskua kallioilla eväitä syöden.
Toisena päivänä päätimme käydä Räsävaaran näköalatornilla. Huipulle mentiin metsässä kiemurtelevaa ajoittain hyvin jyrkkääkin polkua pitkin. Näköalatornissa puiden yläpuolella maisemat olivat upeat auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta.
Lähellä näköalatornia oli pystytetty kyltti, jossa kerrottiin, että Eero Järnefelt oli maalannut samassa maisemassa teoksensa ”Metsälampi”. Siinä valokuvailtiin ja oltiin pois lähdössä. Silmäni äkkäsivät yhtäkkiä maassa mustikanvarpuja lehtineen ja silmäni kiinnittyi ristinmuotoon, jonka varpujen varjot saivat aikaan. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Olin jo tavallaan menossa polkua kohden pois päin ja käännyin takaisin mättään luokse ja ajatuksiini laskeutui sanat Raamatusta. ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6) ja minulle tuli voimakkaasti tunne, että tästä aiheesta pitäisi tehdä koru. Pysähdyin ja otin valokuvan ja kiirehdin matkaan sen enempää asiaa pohtimatta.
Muutoksia elämässä
Olin elämäntilanteessa, että olin muuttamassa Kajaaniin ja ajatus palaamisesta korujen pariin ei ollut mielessä. Itse asiassa rukoilin, että Jumala johdattaisi jotain ihan muuta. Kunhan ei ainakaan yrittäjäksi. Luovuuteni oli ollut usean vuoden kuin suljettu. Kajaaniin muutettuani asin kuitenkin hieman kosketuspintaa koruihin työskennellessäni välillä koruliikkeessä. Koruntekovälineet olivat kuitenkin huolella pakattu, eivätkä laatikot avautuneet. Luonnosvihkot olivat kaapissa.
Muutto Kajaaniin tuntui kuitenkin oikealta, ja minulla oli rauha. Kaikki tulee johdattumaan. Elämä oli sopeutumista kaikkeen uuteen. Perheen kanssa yhdessäoloa. Hioutumista. Täällä oli hyvä olla. Liikuin paljon luonnossa, Kainuun metsät ja vaarat tuntuivat heti kotoisilta, ja aloin tehdä lenkkejä rukoillen ja välillä hiljentyen ja kuunnellen. Tai rakkaiden kanssa yhdessä matkaa jakaen ja maisemia ihaillen.
Jumala puhui luonnon kautta
Koin että sydämeeni asetettiin uudestaan asioita. Se mitä Kolin reissulla koin, nousi aina mieleeni. Joskus jopa sanoin sen ääneen. Ja aloin tiedostamatta työstää ajatusta. Löytyipä jonkun lehtiön kulmasta joku suttuinen luonnoskin. Luonnon yksityiskohdat kuten mustikanvarvut kiinnitti huomioni aina metsässä kävellessä. Tuossa ne nyt taas on. Raamatun jae nousi eri yhteyksissä esiin. Löysinpä jopa edesmenneen Martti-ukkini käsin kaunolla kirjoittaman pienen lappusen kirjan välistä, johon tuo jae oli kirjoitettu. ”Minä olen tie, totuus ja elämä”.
Suunnan etsintää
Mieleeni muistui aika ajoin hetki vuonna 2016 kun Jumala puhui minulle hiihtolenkillä, että Hän tulee uudistamaan palvelutehtäväni. Ja että tulen luomaan kaunista Hänen maailmoistaan. Niin sydämessäni oli rukous, että minä tahdon palvella sinua Jeesus niinkuin tahdot. Johdata minua oikeaan suuntaan. Ja pikkuhiljaa minua muovattiin. Hapuilin etsiä oikeaa suuntaa. Onko se sittenkään tämä tie, johon tunnen kutsua sydämessäni. Vai pitäisikö minun vaihtaa alaa ihan uuteen. Niinpä päätin osallistua työuravalmennukseen syksyllä 2018. Jospa se toisi jotain selkoa ajatuksiini. Niin vain monen tutkiskelun, testin ja keskustelujen jälkeen näytti siltä, että se sydämelleni asetettu haave vain sai vahvistusta. Uraohjauspsykologin kanssa piirtämämme kaavion talletin taas kaappiin. Siinä se taas oli. Ajatus ja unelma, joka ei lähtenyt pois. Ideoita alkoi kuitenkin pikkuhiljaa pulpahdella, ja vihkojen reunoille alkoi tulla useampiakin luonnoksia.
Yritysidean hiomista
Kuinkas ollakaan, jo uraohjauksessa sain tietoa, että keväällä 2019 alkaisi Hiomo-yritysvalmennus. Niin, mitäpä se haittaisikaan. Mietin, että jos haen niin eihän sitä pakko ole yritystä laittaa pystyyn. Aina voin perääntyä. Ja olihan minulla idea jo mitä lähteä hiomaan.
Hiomo osoittautui erittäin ispiroivaksi. Porukka oli mahtava, innostava ja moni heistä jäi ystäviksi ja ideoiden jakajiksi elämään. Vetäjät olivat myös ammattitaitoisia ja innostavia. Kristilliset korut alkoi nousta vahvana ideoideni joukosta. Sain rohkeutta kertoa ideastani muille. Ideani työstö alkoi konkreettisesti. Nyt tunsin jo pienen innostuksen sydämessäni. Rukoukseni olikin: ”Jeesus, sytytä sydämeni sille, mitä haluat minun tekevän”.
Juttu jatkuu seuraavassa blogi-kirjoituksessa, jäähän kuulolle.
Silja
22 helmikuun, 2020 @ 7:46 pm
Täällä ootellan! 🤗