Uusi korusarja on syntynyt
VALMISTAUTUMISTA JA VUODEN KORU 2021 -KILPAILU
Paljon on tapahtunut sitten viimeisen blogipäivityksen. Silloin en vielä tiennyt tarkkaa päivää milloin uusi korusarja “Elämän tie” julkaistaan. Niin siihen valmistumista siis jatkoin. Korujen kuvauksia ja esitteiden suunnittelua, yhteistyökuvioiden ideointia ja esimarkkinointia. Heinäkuun lopulla hain mukaan Vuoden Koru 2021 -kisaan uudella korusarjallani. Ja niin siinä sitten kävi, että Elämän tie-korusarja valittiin 10 upean finalistin joukkoon Vuoden Koru 2021 kisaan! Olin iloissani, yllättynyt ja kiitollinen.
Niinpä tämä valinta sitten vaikutti myös siihen, että päädyin valitsemaan uuden korusarjan lanseerauspäiväksi tuon saman päivän 16.9. kun finalistit julkaistiin.
Kuva Teemu Töyrylä/Studio Töyrylä
Kerron lyhyesti Vuoden koru 2021-kisasta. Vuoden koru-kilpailu tuo esiin suomalaista korumuotoilua ja alan osaamista. Kilpailussa etsitään korusarjaa, joka puhuttelee muotokielellään ja tunnistettavalla, omanlaisella muotoilullaan. Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa.
Lisää voit lukea kilpailun sivuilta www.vuodenkoru.fi jossa aukeaa yleisöäänestys marraskuun lopulla. Silloin aukeaa myös finalistikorujen näyttely Kellomuseossa Espoossa. Syksyn aikana sivustolla esitellään jokainen finalisti ja korusarja mm. artikkelein ja kuvin. Kilpailun voittaja julkistetaan Tampereen häämessuilla 7.2.2021 yleisön antamien äänien perusteella.
RETKI ÄRJÄNSAAREEN
Elokuussa retkeilimme mieheni kanssa Kajaanin Ärjänsaaressa. Se oli toinen kerta kun siellä kävimme. Edelliskerralla retkemme kohdistui saaren itäpäähän. Nyt suunnistimme Karkeapäähän, joka on länsipuolella. Jätimme telttailuvarusteet merkitylle leiriytymisalueelle ja lähdille kohti Karkeapäätä. Sää oli mitä kaunein, tyyni ja aurinkoinen. Haaveissa oli nähdä auringonlasku, ja meille kerrottiin että juuri tuolta näkee sen parhaiten. Luontopolku oli vaihtelevaa, yhdet pitkospuut ylitimme ja kiertelimme välillä hyvin jyrkänkin rantatörmän reunalla. Puolukka- ja mustikkamättäät loistivat ilta-auringossa. Pitihän niitä pysähtyä kuvaamaan. Ja eihän se korumuotoilija voinut jättää koruja kotiin, piti niitäkin kuvailla milloin minkäkin mättään ja kannon päällä. Siksi matkanteko osoittautuikin niin hitaaksi, että aurinko alkoi jo painumaan alemmas ja me kiiruhdimme lopulta saaren toiseen päätyyn.
Niin kaunis ilta-aurinko siivitti loppumatkamme, että taas minä koruni kaivelin laukusta ja polvilleni kävin maahan asettelemaan korua, voi tästä tulisi niin kaunis kuva. Täytyy myöntää, että joskus oppimani valokuvaustaidot ovat hieman ruosteessa ja säädöt ja valotusasetukset veivät turhankin paljon aikaa. Auringon häikäistessä silmiäni räpsin kuvia ja kiiruhdin taas matkaan, toivoen että olisin saanut kuviin vangittua sen tunnelman jonka siinä hetkessä koin.
Niin saavuimme rantaan. Siellä oli pieni autiotupa ja nuotiopaikka. Upea auringonlasku oli edessämme. Siinä saman rannan tuntumassa oli myös vanha laivan hylky, josta oli ohimennen kuullutkin. Kun näin hylyn, se alkoi puhutella minua. Tämän hylyn oikeaa tarinaa en tiedä. Sen näkeminen kuitenkin nosti ajatuksia omista elämän kokemuksista. Jaan ne teille. Ehkä joku saa siitä lohtua ja toivoa elämään.
Minä yritin ohjailla omaa elämää. Tehdä hyviä tekoja, olla kaikin puolin hyvä, kunnollinen ja tunnollinen. Olinhan kasvanut uskovaisessa perheessä, ja kuullut paljon hengellisiä asioita. Halusin myös miellyttää muita ihmisiä. Niin kotona, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Tein niin sanotun uskonratkaisun 11-vuotiaana ja kävin kasteella. En kuitenkaan silloin oikein ymmärtänyt ihan kokonaan sitä mitä se tarkoittaa. Tiedon tasolla olin sen kuullut, mutta käytännössä en ymmärtänyt. Uskoni ei tullut eläväksi.Halusin kuitenkin pitää osan elämästäni omissa käsissäni. Kävin hengellisissä tilaisuuksissa, mutta usein lähdin hyvin pettyneenä pois. Miksi usko ei tuonut iloa, monesti mietin. Muistan miten myös en uskaltanut kertoa uskostani ystävilleni. Piilottelin asiaa ja häpesin. Suoritin elämää ja uskoa, ja otin toisten taakkoja kannettavakseni. Uuvuin. Elämä toi myös muita vaikeita asioita. Tein virheitä. Kuitenkin ajattelen, että tietyt vaiheet elämässä piti käydä, jotta minä ymmärtäisin, että minun tulee antaa koko elämäni ja kaikkeni Jeesukselle.
Minun purteni ei siis mennytkään alkuun sinne missä on tyyntä ja rauhaisaa. Se menikin myrskyyn. Myrskyn runtelemana, haaksirikkoutuneena ja täysin uupuneena tuntui, että en enää jaksa.
Silloin Jeesus ojensi kätensä. Hän alkoi voimakkaasti kutsua minua. Ja todellakin, oloni oli sellainen, että enää en jaksa kuin heittäytyä Hänen varaansa. Sain pyytää syntejäni anteeksi ja Hän sovitti ne verellään, yksin armosta, ei omien hyvien tekojeni kautta. Hän korjasi “purteni” ja tuli elämäni “kapteeniksi”.
Oman elämän haaksirikko voi olla myös uuden ihanan alku. Vaikka elämäsi näyttäisi miten toivottomalta tahansa, aina on toivoa. Sinua rakastetaan. Jeesus rakastaa sinua! Hän katsoo sinua rakastaen! Anna koko elämäsi ohjakset Hänelle, Hän pitää sinusta huolen ja johdattaa. Aina ei elämä ole helppoa, myrskyjäkin voi tulla. Saat kuitenkin olla turvallisin mielin, Jeesus elämäsi kapteenina johdattaa läpi myrskyjenkin. Hänellä on hyvä suunnitelma sinua varten.
Ärjä-viikonloppu oli ikimuistoinen. Yö oli kirkas, ja kuutamo valaisi alkuyön. Toisena päivänä nautimme vain luonnon rauhasta ja kävimme pienen kävelylenkin Hautakaarteessa, jonne oli pystytetty Ärjänristi-niminen muistomerkki.
Siihen oli kirjoitettu sanat: “Jumala suo meille tyyneyttä hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa, rohkeuttaa muuttaa mitkä voimme ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”
Metsän puutkin muodostivat ristin varjoineen.
IDEAN ALKULÄHTEILLÄ KOLIN KANSALLISPUISTOSSA
Haaveissani oli palata Elämän tie -korusarjan alkulähteille, Kolin kansallispuistoon. Kerroin aiemmassa blogissani, kuinka idea korusta syntyi Räsävaaran näköalatornin juurella, luontopolun varrella. Viikonloppuna oli luvattu kaunista keliä, joten lähdimme mieheni kanssa ajelemaan kohti Kolia.
Suunnistimme ensialkuun Räsävaaralle. Polku toi muistot elävästi mieleen. Puita oli kaadettu alkumatkasta, mutta muuten paikka näytti samalta. Kohta, jossa idean sain löytyikin helposti, upean ruskavärin peittämät mustikkamättäät. Selostin innoissani miehelleni, että tässä se nyt on! Paikka, jossa näin mustikanlehdet, joihin varpujen varjot muodostivat ristin. Kolmen polun risteys ja siinä se syntyi. Risteys. Meitä laitetaan usein valintojen eteen. Minkä tien valitsemme. Joskus valintamme eivät ole hyviä, mutta voimme palata takaisin oikealle tielle.
Raamatun sanat; ”Jeesus sanoi hänelle; Minä olen tie ja totuus ja elämä” Joh.14:6
Tulevat taas eläväksi. Hän on se oikea tie. Elämän tie. Jeesus.
Kävin näköalatornissa ja ihailin sieltä upeita maisemia. Sitten vielä innoissani kuvailin koruja ja mieheni viisaasti jo hoputti minua auringon alkaessa laskea. Ei olisi millään malttanut, täydellinen ilta-aurinko taas kuvailla. Mutta tosiasia oli, että telttapaikka oli vielä löydettävä, joten Räsävaara jäi taaksemme. Löysimmekin hetken googlettelun jälkeen Rykiniemen telttailualueen ihan Pielisen-järven rannalta. Sinne ajelimme hämärän jo laskeutuessa kaunista Rantatietä pitkin. Tulipa kaunis tien nimikin vastaan; Kaunislahdentie. Olihan se jo pimeää kun telttaa alettiin otsalampun ja tähtien valossa laittaa. Niin oli kauniilla paikalla yöpaikkamme.
Seuraava aamu koitti aurinkoisena. Ajattelimme lähteä tutustumaan rantatien varrella oleviin maisemiin. Usein kahdestaan retkeilessämme retkemme eivät ole kovin edeltäpäin suunniteltuja. Niinpä sitten tälläkin kertaa lähdimme seikkailumielellä uuteen päivään.
Pysähdyimme aution näköisen talon kohdalle. Talo ja pihapiiri kiehtoi meitä. Talon pihalla olikin infotaulu, jossa kerrottiin talon olevan Ala-Murhin talo, joka oli rakennettu 1940-luvulla. Muutama kuva napattiin, ja tulipa pari koruakin ikuistettua pihapiirin läheisyydessä.
Sitten ajatuksiimme tuli tutustua Kolin ahoihin. Valitsimme Ikolanahon. Sinne kiemurteli ajoittain hyvin jyrkkä ja kivikkoinen polku, jonka varrella oli kaunis soliseva puro.
Ikolanaho avautui kauniina edessämme. Päätimme syödä eväämme suuren puun alla ahon keskellä. Pihapiirissä oli myös suloinen vuokratupa nuotiopaikkoineen. Tuonnepa voisi tulla hyvin joskus majoittumaan.
Jatkoimme kuitenkin evästelyn jälkeen ylös Mäkrävaaralle. Siellä avautuivatkin upeat maisemat Pieliselle. Erikoisuutena oli lähes munan muotoinen suuri kivi, joka oli vain pienempien lohkareiden varassa. Mustikkamättäitä oli siellä täällä upeissa ruskan väreissä. Kaikki oli niin kaunista. Hetken ihailtuani maisemaa, korut saivat taas asettua sammaleiselle kalliolle. Niin siinä koruja tuli kuvattua mitä erikoisemmissa asennoissa ja tajusin, olen aivan poikki ja juomavesi oli loppu. Niin heittäydyin kalliolle makaamaan. Kiitollinen tästä hetkestä.Väsynyt, mutta onnellinen.
Niin piti lähteä takaisin päin. Askel oli jo hieman hitaampi ja ajatus raikkaasta virvoittavasta juomasta tuntui ihanalta. Pysähdyimme kuvailemaan pitkospuille kauniin metsäpuron solinaa kuunnellen. Ajatuksiini tuli paikkoja Raamatusta
“Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat”Joh. 7:38
“Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”Joh. 4:14
MIETTEITÄ RAHASTA
Sitten aiheeseen, jota olen yrittänyt vältellä. Se on minulle vaikea aihe. Lupasin kuitenkin viime blogissani, että käsittelen aihetta seuraavalla kerralla. Minä lähestyn sitä nyt omalla tavallani. Minähän en olisi halunnut yrittäjäksi enää. Minä lupasin itselleni jo, että ei enää koskaan. Ei se kannata. On osaa. Ei mulla ole voimavaroja. Olen heikko ja rahaton. Mutta Jumalalla oli toinen suunnitelma. Ja minä halusin antaa kaikkeni. Käteni. Käytä, jos tahdot. Niinpä tässä ollaan. Jumala vaikutti tahtomista ja tekemistä. Sydämeni alkoi sykkimään ajatukselle. Mutta se miksi lähdin tähän oli kutsumus, jonka sain. Luoda kaunista Jumalan maailmoista. Tuoda iloa, rohkaisua ja lohdutusta ihmisille. Välittää evankeliumin ilosanomaa.
Olisin vain halunnut alkaa luomaan ja tekemään, ilman että minun olisi tarvinnut miettiä rahaa. Mutta. En voinut alkaa tekemään koruja ilman, että perustin yrityksen. Jo tavaroiden tilaamiseen tarvittiin y-tunnus. Ja yrittäjyys tuo omat kuvionsa, täytyi tehdä vaadittavat laskelmat ja selvitykset yrityksen perustamisesta. Minua neuvottiin jättämään kristillisyys taka-alalle ja keskittymään tuottavimpiin asioihin, jotta yritys olisi kannattavaa. Kuitenkin. Kutsumus. Se oli se miksi tätä teen. Ja haluan tehdä koko sydämelläni sitä mitä teen. En rahan takia. Niin kuitenkin joudun pakosta sen kanssa tekemisiin, koska yrittäjyydessä on paljon asioita joita täytyy hoitaa kuten verot ja pakolliset yrittäjyydestä aiheutuvat kulut. Ja elämiseenkin pitäisi jäädä rahaa. En lähde antamaan tässä nyt tarkkaa selontekoa mihin kaikkeen yrittäjänä rahaa menee ja mistä kaikesta korun hinta koostuu. Siinä minulla menisi paljon aikaa, mutta ehkä palaan aiheeseen joskus. Kuitenkin korun myyntihinta ei ole suoraa tuloa yritykselleni, siitä menee iso osa kaikkeen muuhun ja jälleenmyyjät ottavat myös oman osansa, jotta heidän yritystoimintansa olisi kannattavaa. Tällä hetkellä kaikki menee kuluihin mikä tulee, mutta haaveissani olisi, että jos tuottoa koruista alkaa tulemaan niin haluaisin antaa osan johonkin hyväntekeväisyyteen. Sekin varmaan aukeaa kun on oikea aika.Tämän jätän kuitenkin Taivaan Isän johdatettavaksi. Hän johdattakoon tulevat päivät.
Siunausta ja johdatusta sinun elämääsi, aurinkoista syksyn jatkoa!
Silja Riihola
OLET RAKASTETTU JA ARVOKAS!